Yksi perjantaipäivä yrittäjän elämässä

Minulle saunahattujen, ja saunatonttujen valmistus on toki työ, mutta samalla yrittäjyys on myös elämäntapa, osa persoonaani.
Työskentelen kotona, joten olen tavallaan töissäkin, työni äärellä 24/7.
Se tarjoaa elämääni haasteita, sisältöä, onnistumisien hetkiä sekä mukavia kohtaamisia asiakkaiden kanssa.
Tästä olen hyvin kiitollinen.

Meillä on onni asua metsän keskellä.
Etenkin näin keväisin kun nukumme jo ikkuna auki, herään usein jo viiden tienoilla kuikan huutoon. Joskus kuuntelen vielä hetken heräävän luonnon ääniä ennen kuin nousen ja lähden alakertaan kahvin ja teen keittoon.
Koirat seuraavan perästä ja jonkin ajan kuluttua miehenikin jo tulee puoli unessa aamukahville.
Aamuteen juotuani kiirehdin työn ääreen.

Minulla onkin kiireinen aamu. Uusi jälleenmyyjäni hakee isohkon erän saunatuotteitani, saunahattuja sekä saunatonttuja ja käyn kaikki vielä kertaalleen läpi että varmasti kaikki on ok.
On sateinen aamu ja käytän neljä koiruuttamme pikaisesti ulkona.

Puen enemmän päälle, on kolean kostea sää, ja lähden tervehtimään kanalamme väkeä sekä viemään heille aamupuuron. Siellä jo Veikko rouvineen odottelivat minua ja Veikko-kukko kajauttaakin ilmoille kuuluvat kukkokiekuu-huomenensa.
Kiirettä tuntui heilläkin olevan.

Sieltä pupusille viemään heinää, kauroja sekä raikkaat vedet. Sielläkin kaikilla kaikki hyvin.
Viimeisenä menen tervehtimään villantuottajiani eli viehkot lammastyttösemme joilta saan saunatontuille parrat sekä osan huovutettujen saunahattujen villoista. He ovat kaikki suomenlampaita ja yöpyvät ilveksiltä ym. vaaroilta suojassa navetassa, syövät ja märehtivät aamusella ennen ulos lähtöä.
Vien heille ulos katokseen heinää, raikkaat vedet ja käyn availemassa oven ulos.
Sieltä ne tulevat omaan tahtiinsa, joskus kirmaten, joskus ilmaa tarkasti haistellen.
Sateella he viihtyvät hyvin navetassa, niin tänäkin aamuna.

Johan kello onkin niin paljon että asiakas kohta tuleekin. Niinpä kannan pahvilaatikot täynnä saunahattuja ja saunatonttuja valmiiksi pihakatokseen mistä ne nopeasti saan nostettua asiakkaan autoon.
Vaihdamme muutaman sanasen sateesta huolimatta ja hänen lähdettyään suljen portin ja kiirehdin sisälle töilleni.

Puhelin olikin tässä välissä soinnut paristi. Toinen oli asiakkaalta joka tulisikin ihan kohta noutamaan tilauksensa, kolme kustomoitua saunahattua. Hänen käytyään soitan puhelun.
Sitten taas koirat hetkeksi tarhaan kun sade taukosi.

Juon tässä välissä pikaisesti toisen kupin teetä, otan koirat sisälle ja leikitän hetken.
Tänään sovimme verkkokaupan ylläpitäjäni kanssa käyvämme yhdessä asioita läpi, olen aivan onneton tekniikan kanssa.
Siinä meni parisen tuntia.
Välissä päivällisen valmistusta ja siinä ohessa
leikkaan tonttujen hiippoja valmiiksi.
Käyn katsomassa pihan eläimet läpi että kaikilla on vettä, syötävää sekä kaikki hyvin. Ompelen tovin hiippoja.

Mieheni tulee kotiin, syömme ja lepäämme puolisen tuntia, juomme iltakahvit.
Käyn koirien kanssa metsässä. Sieltä tultuani lähden pihaotustemme luo, kerään väen sisälle, ruokin, ja rapsutan. Toivottelen usein jo hyviä öitä.

Hiljalleen hiljaisuus laskeutuu pihattoon kun otukset asettuvat syömään ja lepäämään, kanat orsille, puput kuka mihinkin sekä lampaat hetken päästä märehtimään oljille.
Mieheni vielä valmistelee seuraavan päivän töitään ja minä ompelen vielä tovin saunatontun hiippoja.

Tänään meillä on myös saunailta ja hipsimme kera koiruuksien pihasaunalle.
Koiruudet saavat vielä hetken peuhata pihalla ja sitten saunan lämpöön.
Siellä on aika rauhoittua päivän kiireistä, puhua kuulumiset ja levähtää.
Saunan jälkeen vielä iltateet ja iltauutiset.

Monesti vielä neulon tai ompelen saunatontun hiippoja tämän hetken.
Nukkumatti jo huutelee yläkerrasta meitä kiireisiä yöunille ja niinpä koko pienen wanhan talon ylle laskeutuu hiljaisuus ja nukahdamme pian…kuikan huutoon.